Ihminen on kumma olento, jonka perisynteihin kuulunee keräily, joka voi taas kehittyä hamsraukseksi ja jonka sivuoireena on aina myös luopumisen vaikeus - oireyhtymä.
Toisilla tämä tauti kehittyy pienimuotoiseksi kokoelmien keräämiseksi, toisilla hallitsemattomaksi kaaokseksi ja muille jotain siltä väliltä. Kyllä, olen tämän alan itseoppinut asiantuntija, sillä olen katsonut/havainnoinut ja diagnosoinut tämän kaiken muutamankin lähinnä amerikkalaisista hamstraajista, varaston metsästäjistä ja kuponkien kerääjistä/käyttäjistä tehtyjen ohjelmien perusteella. Kupongeissa on siis kyse alennuksista, joilla voi satasen ostoksen tehdä dollarilla, kun vaan asiaan perehtyy lähes maniaan asti. Varsinkin ruokavarastot siinä maassa ovat suomalaisen makuuhuoneen, jos ei olohuoneenkin kokoisia, joten tavaraahan niihin mahtuu. Varastoidut hyödykkeet kestävät varmasti vuoden jos ei toisenkin käytössä, ilman että tarvitsisi käydä ostoksilla välillä, mutta käyväthän he, kuponkien kanssa kun saa tavaraa halvalla ja elämä olisi tylsää ilman kaupassa käyntiä, senhän me kaikki tiedämme...
Jostain syystä aiheesta on tuttavapiirissä puhuttu viime aikoina enemmän ja vähemmän. Yksi kiitti juuri luojaansa, että oli saanut päätökseen vanhempiensa omakotitalon tyhjennyksen, jossa oli säästetty varmaan kaikki 60-luvulta asti, siis jokaista tyhjää jukurttipurkkia myöten, kuten hän asian ilmaisi. Hommaan meni lähes kolme kuukautta ja roinaa vietiin niin kaatopaikalle, jaettiin sukulaisten ja tuttavien kesken ja kaupiteltiin kirpputoreilla ja lopulta vietiin kierrätykseen.
Toinen oli juuri muuttanut isosta omakotitalostaan puolisonsa kanssa pienempään ja tuskasteli, mihin laittaisi sen toisen puolen omaisuudestaan, joka ei mahdu/ei oteta uuteen taloon, mutta joka nyt pitäisi käydä läpi helmikuun loppuun mennessä, jolloin talon pitäisi olla tyhjä. Joku koti-irtaimistoa ostava ja sitten kauppaava yrittäjä oli jo käynyt heillä, mutta kun lupasi vain 5 euroa vähintään satasen arvoisesta tavarasta, ei kauppoja syntynyt. Ei sitä jobbaria arvostettu kovin korkealle tässä yhteydessä.
Kolmas mietti minne laittaisi/kierrättäisi oman kirjakokoelmansa, jonka haluaa nyt pois pölyttymästä, ja myös koska eihän niitä kukaan enää lue. Hän oli ollut yhteydessä myös lähimpään hoivalaitokseen, mutta eivät olleet siellä innostuneet kirjoja vastaanottamaan. Kaiken kukkuraksi oma jälkipolvi on alkanut vihjailla kyseiselle tuttavalle kuolinsiivouksen tekemisestä etukäteen. Kamala sana, mutta järkijuttu kuitenkin, sen totesimme molemmat. Siivoa omat roinasi, ja samalla voi hävittää vaikka ne vanhat päiväkirjat, valokuvat ja rakkauskirjeet, joilla ei halua omaa jälkipolvea järkyttää. Vanha äitini hävitti nämä henkilökohtaiset dokumentit aika turhankin tehokkaasti vuosi ennen kuolemaansa, mutta toisaalta ne olivat hänen elämäänsä, joka ei välttämättä meille kuulukaan, vaikka uteliaisuuttamme niitä olisimme lukeneetkin.
No, siis oma perisyntini tässä hamstraus mielessä ovat vanhat aikakauslehdet. Niitä on kerääntynyt jonkin verran erinäisiin pinoihin ja paikkoihin vuosien mittaan. Luen lehden, laitan säilöön ja oi miten sitä onkaan mukava lukea vanha lehti ja artikkeli vuoden kahden, jopa neljän päästä. Mies tätä viikonloppuna taas päivitteli, mutta kun vihjaan varaston ja autotallin mielestäni täysin turhankin tavaran varastoimistiloina sekä erinäisten käytön puutteessa pölyyntyneiden mutterilaatikoiden olemassaoloon kodinhoitohuoneessa, painuu hän aika vikkelään takavasemmalle mutisemaan.
Mutta, ehkä on aika taas harjoitella luopumista eli katsoa (lue: lukea uudelleen ) läpi noita vanhoja lehtiä ja laittaa niitä kiertoon, niin voi sitten alkaa keräämään uusia :-) . Sillä luopumista vaikeampaa on kyllä sanoa puhelinmyyjälle ei - mutta ehkä senkin oppii, kun harjoittelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti