Tänään, 1.10, olen ollut vuoden eläkeläinen. Olin lakisääteisen eläkkeelle jäämisoikeuden jälkeen vielä vuoden työssä, koska siten sain eläkkeeseeni tuolloin noin 80 euron korotuksen. Eihän se paljon ole, mutta rikka rokassa kuitenkin. Olisin voinut jatkaa työssäni edelleenkin, mutta jotenkin en vain halunnut. Osasin hommani, stressasin ehkä hieman enemmän kuin aiemmin, tunsin kuitenkin, että se on nyt tässä. Päivääkään en ole takaisin halunnut. Lisäksi itseäni reilu 7 vuotta vanhempi kumppanini oli luopumassa omasta työurastaan yrittäjänä samaan aikaan, joten mikä ettei, olisimme molemmat vapaita tekemään mitä halusimme ja koska vain. Carpe Diem.
Ensimmäiset kuukaudet sujuivat uuteen totutellessa. Välillä oli tylsää, välillä tuntui, että tätäkö tämä nyt on sitten loppuelämän, missä elämän tarkoitus kun olet ollut työssä lähes 40 vuotta ja sitten se arkipäivien ilo on vain pois. Kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita ja hetkiä mahtui pääkoppaan pitkin kevättä. Onneksi niistä pystyi puhumaan ja miettimään, että totta kai suuri elämänmuutos oli kyseessä, joten ottaahan siihen tottuminen aikansa. En tiedä, pitäisikö elämää erityisemmin suunnitella, tietyllä tapaa kuitenkin tuntuu, että haahuilen vieläkin virran vietävänä. Joku oma juttu puuttuu, mutta mikä se voisi olla ja miten sen löytää? Sen tiedän, että levottomuus on enne muutoksesta, joten jotain uutta on tulossa.
Elämässä entinen rytmi ja tutut rutiinit ovat säilyneet, enkä usko, että niistä pitää irti päästääkään, luovathan ne turvalliset kehykset jokaiseen päivään. Päivärytmini on myöhästynyt vuoden takaisesta noin tunnilla, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Kuka kaipaa kuuden aikaan heräämistä kun se ei enää ole pakko? Herään puoli kahdeksan pintaan ja menen nukkumaan yhdentoista aikaa. Lähden usein aamulla pikku lenkille kävellen ennen aamiaista ja usein toisen kerran päivemmällä. Uinti/vesijumppa ja keilailu on viikoittaisia harrastuksia. Syksyllä aloitin kokeeksi taas tanssitunnit ja kesällä golf palasi harrastuksiin myös. Teatterissa kävin kerran, elokuvissa muutaman kerran ja museoissa useasti kuluneen vuoden aikana. Mikä ilo, kun niihin voit mennä päiväaikaan ja silloin kun sille päälle satut!
Työelämässä aina puhuttiin aikasyöpöistä ja niiden vähentämisestä. En tiedä sopiiko tätä soveltaa eläkeläisen elämään, mutta kun miettii, mihin aikansa ja rahansa laittaa, saa kai enemmän sisältöä elämään, oppii ehkä jotain uutta ja välttää ainakin sen, ettei ihan sohvaperunaksi muutu.
Reissasimme vuoden mittaan jonkun verran uudesta vapaudestamme nauttien. Tammikuussa vietimme viikon etelän auringossa, Madeiralla, keväällä olimme Balkanin kiertomatkalla kaksi viikkoa. Kesällä olimme heinäkuuta lukuun ottamatta paljon mökillä. Heinäkuussa teimme viikon kotimaan kiertomat-kan kaakkois-Suomessa ja lokakuussa palasimme pariksi viikoksi Madeiralle uudestaan.
Tänään on Älyvapaa päivä, tietääkseni ensimmäistä kertaa. Sen kunniaksi olen ollut älytön, eli poissa puhelimelta lähes koko päivän. Ei kissa/koiravideoita, ei iltalehtien lukemista, blogien selailua, ei kirjan kuuntelua. Tietokoneellakin olen vain tämän kirjoituksen ajan. Ei siksi, että minulla olisi ongelmaa älylaitteiden kanssa vaan huomaan itse joskus käyttäväni aikaa niiden parissa liikaa. Ja koska todellinen maailma on "out there" eikä pelkästään ruudulla, kannattaa asettaa itsellensä jonkunlaiset somerajat.
