Minulla on ollut kymmenisen vuotta unelma omasta mummon mökistä. Lienee lapsuuden perua, vietinhän lapsuuteni kesät mummoni luona Ruovedellä pienessä punaisessa mökissä. Ne olivat elämäni onnellisimmat kesät, jolloin kalastin enon kanssa, tein puutöitä veljen ja mummon kanssa. Join vettä suoraan lähteestä ja pulikoin järvessä aamusta iltaan. Siinä samassa rannassa pesin ensimmäiset valkoiset tennarini mäntysuovalla ja juuriharjalla laiturilla. Paljon muutakin tein ja jätin tekemättä, olinhan lapsi ja myöhemmin teini.
Tuo sisäinen lapseni kaipaa maalle, eikä se kaipaus ole hävinnyt, vaikka viime vuodet olen kesäni viettänyt pitkälti saaristossa kumppanini mökillä. Meri on minulle outo, pelottavakin, järvi ja pelto sielunmaisema.
Eilen tein ennätyksen: katselin netistä yli sadan myynnissä olevan loma-asunnon ilmoitukset - ja mikään ei ihan natsannut. Oli liian kaukana, liian kallis, liian iso, liian pieni, liian kaukana vesistöstä, liian pelkistetty (ei kaivoa, ei sähköä), liian hieno (ei mitään jäljellä vanhasta mummonmökistä), liikaa ränsistynyt (puskuria kaipasi), liian metsässä, liian vähän metsää ympärillä...
En minä ole kranttu enkä liian vaativa. Minulle sopisi se, mistä ensi näkemällä toteaisin, että tämä se on. Minulle sopiva kaikin puolin. Parin tunnin matka Espoosta max, neliöitä 30-50, huoneita 2-3, kantovesi ok, kunhan kaivo löytyy, sähköt ja takat löytyvät talosta, ulkovessa kelpaa, pientä laittoa saa/pitää olla ja naapureita ei tarvitse ihan vieressä olla. Hinta kymmeniä tuhansia, ei satoja.
Kuinka montaa mökkiä kevään kuluessa käyn katsomassa, jää nähtäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti