Tänään on harmaa päivä ja ajatukset junnaa paikallaan. Silloin tuntuu että, arkipäiväistä touhua tämä olemiseni on nykyään... En tiedä mitä odotin eläkkeellä olemisesta (en mitään erityistä), mutta tuntuu kuitenkin, että en ihan tätä, millaista se juuri nyt on. Ennen suuri osa päivästäni meni töitä tehdessä, nyt sen verran on tilalla vain aikaa, aikaa, joka vain valuu käsistäni jättämättä minuun tai mihinkään mitään sen kummempaa vähänkään pysyvämpää jälkeä.
Touhuan toki päivittäin kaikenlaisten asioiden parissa - uin, keilailen, käyn vesijumpassa, teen kävelylenkkejä, olen alkanut opetella kotona joogaamaan (venyttelemään kireitä lihaksiani), kokeilen uusia reseptejä ja joskus leivonkin tai vietän aikaa lukemalla, telkkaria katsellen, - kaikki asioita, joita kaipasin työssä käydessäni ja joista nautin silloin vapaapäivinäni.
Eilen räntäsateesta huolimatta teimme ystävän kanssa pitkän kävelylenkin ja paransimme vielä sen jälkeen kahvilassa maailmaa ja oloani teen ja pullan kera. Miten hyvältä ja mukavalta se tuntui. Sain kysyttyä häneltä myös apua siihen, miten lähestyn vakavasti sairastunutta sukulaistani, jonka sairastumisesta kuulin siskoltani. Emme ole niin läheisiä, että olisin heti tarttunut luuriin ja puhunut asiasta, vaan päädyin lähettämään hänelle tekstarin. Parempi sekin kuin ei mitään. Keskustelimmekin aiheesta sen jälkeen muutamalla viestillä ja olin tyytyväinen, että löysin ystävän avustuksella oikeat sanat, joilla hänet tavoitin. Joskus tuntuu, että itse ei löydä oikeita sanoja, joten apua on kysyttävä muualta.
Kotiin palattua olin virkeä - ainakin hetken. Sitten vedin oloasun alle villa-aluskerroksen ja odottelin sisäisen vilun poistumista torkkupeiton alla - kunnes nuukahdin ja nukahdin reiluksi tunniksi telkkarin ääreen sohvalle.
Ilmeisesti talvihorros ei ole kohdallani vielä ohi. Ehkä katson muutaman kissa ja koiravideon tähän väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti