Mitä tein viikonloppuna? Mies lähti mökille lauantai aamusta, minä en. Olin tukkoinen, sekä nenä, että ajatukset eivät kulkeneet ja niin edelleen. Mitälie flunssan poikasta, joka kuitenkin meni ohi viikonlopun aikana.
Pesin parinviikon aikana kertynyttä pyykkiä, aloin kutomaan sukkaa, katselin telkkaria ja jossain välissä kävin kävelyllä ja haravoin pihaa - edelleenkin niitä lehtiä riittää. Lauantai yönä näin painajaista ja tunsin oloni yksinäiseksi, en sentään pelokkaaksi, vaikka en tykkää olla kotona yksin öisin. Kainalo, jota kaipasin juuri sillä hetkellä, nukkui omaa untaan kaukana minusta. Sitä kaipaa, mitä ei ole, näinhän se menee. Ja minä olen se, joka kaipaa omaa rauhaa ja hiljaisuutta.
Sunnuntaina imurointi ja odotusta miehen paluusta kotiin. Mietin, onko syysmasennus alkanut ottaa minusta otettaan, vai onko tämä väsymys muutoksen tuomaa alakuloa, kun energiaa ei tunnu välillä olevan mihinkään sen kummempaan? Ja toisaalta, mihin sitä enempää tarvittaisiin juuri nyt? Ehkä voin antaa itselleni luvan vain olla ja levätä?
Maanantaiaamuna sain itseni jälleen vesijuoksemaan ja uimaan. Tunnistan jo muutaman vakiaamu-uimarin, ja huomenista päätellen muutama tunnistaa jo minut. Vaikka uidessa ei jutella, saunassa kyllä on puhetta riittämiin tuntemattomienkin kesken. Odottelen jo koska joku kysyy: kukas sinä olet? Kenen uteliaisuus purkautuu ensinmäisenä?
Tiistaina valmistui villasukat ja kyynelehdin, kun katsoin youtubesta miten Afrikassa mutaan juuttuneita norsuja nostettiin autojen ja liinojen avulla ja jaloilleen. Norsujen kärsivät, lähes periksi antaneet katseet säväyttivät. Eläinten kärsimisen katsominen on yhtä kamalaa, kuin ihmistenkin. Onneksi ihmiset tekevät myös hyvää, eivät vain sodi ja kaltoinkohtele toisiaan tai eläimiä. Ukrainan sota on tuonut inhimillisen kärsimyksen lähemmäksi, jopa niin, että en katsele uutisia tällä hetkellä kuin kerran päivässä. Saako paha palkkansa tässä tapauksessa miten jos koskaan, sen näyttää aika ja venäjän kansa.
Tänään selkälihaksiini sattui heti aamulla vaatteita pukiessani. En ole vuosiin kärsinyt selkävaivoista, joten tämä tuli yllätyksenä. Oliko viikonloppuna sohvalla vietetty aika sittenkin liian pitkä ja kroppa vaatii nyt lisää liikuntaa? Keilailun jouduin kuitenkin tänään perumaan, mutta ehkä selkä tointuu jo huomiseksi kävelykuntoon. Sitä ennen hiihtelen villasukissa täällä kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti